Laulu punaisesta rubiinista

Everything Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
0.00
(0 ääntä)

Malline:Kirja Laulu punaisesta rubiinista on Agnar Myklen kirjoittama ja Caius Kajantin kustantama eroottinen kirja, jonka koko suomenkielinen painos määrättiin tuhottavaksi vuonna 1959. Kirjoja poltettiin Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa 5 002 kappaletta. Teoksia kuitenkin säästyi 800 kappaletta, jotka sotainvalidien yhdistys myi eteenpäin ovelta ovelle.[1]

Kohu Norjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjalainen Agnar Mykle kirjoitti Laulu punaisesta rubiinista (Sangen om den røde rubin) teoksen vuonna 1956.[1] Kirja käsittelee 1930-luvun opiskelijanuorisoa, ja päähenkilö on Ask Burlefot.[2] Sen julkaisi Norjassa Gyldendal, joka on pohjoismaiden suurin ja vanhin kustannusliike. Kirja takavarikoitiin maassa, koska Myklen väitettiin kirjoittavan kauppakorkeakoulun kollegoiden seksisuhteista.[1]

Oslon raastuvanoikeudessa kirjailija ja julkaisija saivat vapauttavan päätöksen 11. lokakuuta 1957, mutta takavarikko pysyi voimassa.[1] Asia eteni Norjan korkeimpaan oikeuteen, jossa myös takavarikko kumottiin maaliskuussa 1958.Malline:Lähde

Takavarikko Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi romaanin käänsi Olli Nuorto, mutta kustantaja ei ollut tyytyväinen tulokseen. Kajanti sanoi esimerkkinä käännöksessä olevan sata sivua enemmän tekstiä kuin muissa pohjoismaisissa käännöksissä. Myöhempää painosta varten hän käännättikin sen uudestaan. Suomessa lehdet seurasivat Oslossa tapahtunutta kohua ja takavarikkoa, koska tiedettiin, että pieni kustantamo julkaisisi kirjan suomeksi. Professori Yrjö J. E. Alanen kirjoitti Kotimaa-lehteen 4. lokakuuta 1957 julkaistun artikkelin ”Kirjallinen saasta”, jossa vaati Suomen viranomaisia ryhtymään toimeen kirjan levittämisen estämiseksi.[1] Myös oikeusministeriön hallitusneuvos Olavi Merimaa, jolle painovapausasiat kuuluivat, piti teosta monilta osin epäsiveellisenä.[3]

Oikeusministeri J. O. Söderhjelmin luona kävi lähetystöjä vaatimassa kirjan takavarikoimista.[1] Söderhjelm kutsui koolle vuonna 1957 perustetun ”Epäsiveellisen kirjallisuuden vastustamisen valvontalautakunnan”. Lautakunnan jäseninä oli neljä juristia ja yksi journalisti. Päätoimittaja Gunnar Henriksson ei hyväksynyt kaunokirjallisen teoksen takavarikkoa. Koska päätös ei ollut yksimielinen, ei Söderhjelm katsonut sen sitovan häntä eikä pannut takavarikkoa täytäntöön.[4] Söderhjelmin päätöksestä tiedotettiin suurimmissa sanomalehdissä 8. lokakuuta 1957. Silloinen opetusministeri Kerttu Saalasti lausui voimakkaan paheksuntansa valvontalautakunnan päätöksestä ja kääntyi oikeuskansleri Olavi Hongan puoleen, joka luki teoksen ja vakuuttui siitä, että kirja oli takavarikoitava. Oikeusministeriön silloinen hallitussihteeri Kai Korte kertoi muistelmissaan Hongan vaatineen varsin kiihtyneenä Söderhjelmiä tekemään takavarikkopäätöksen ja uhanneen tätä muussa tapauksessa jopa valtakunnanoikeudella. Söderhjelm ei kuitenkaan muuttanut kantaansa.[3]

Takavarikkopäätös saatiin kuitenkin aikaan hallituksen iltakoulussa 15. lokakuuta 1957, kun oikeusministeri Söderhjelm oli matkustanut Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konferenssiin Geneveen. Oikeuskansleri Honka, joka virkansa puolesta osallistui hallituksen iltakouluun, järjesti Myklen romaanin takavarikoimisen hallituksen tärkeimmäksi käsiteltäväksi asiaksi. Virkaatekevänä oikeusministerinä toiminut sisäministeri Teuvo Aura teki päätöksen takavarikoinnista. Poliisit lähetettiin takavarikoimaan kirjat kaupoista ja kirjapainosta. Kajantille jäi kuitenkin 800 kirjaa. Hän myi ne myöhemmin Helsingin Sotainvalidipiirille, joka myi ne eteenpäin ovelta ovelle.[1][3]

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samana päivänä kun oikeudenistunto alkoi, Helsingin Sanomissa julkaistiin 21 henkilön allekirjoittama julkilausuma, jossa puollettiin takavaikkoa. Allekirjoittaneissa oli muun muassa kolme silloista tai tulevaa piispaa: Ilmari Salomies, Martti Simojoki ja Mikko Juva. Helsingin Raastuvanoikeus vahvisti takavarikon kahdella äänellä yhtä vastaan. Korkein oikeus vahvisti takavarikon äänestyksen jälkeen vuonna 1959. Kustantaja tuomittiin myös joko kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen tai 50 000 markan sakkoihin sekä maksamaan valtiolle korvausta rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä 949 000 markkaa.[1] Myklen toinen suomennettu teos Silmukka kuun sirppiin (Lasso rundt fru Luna, 1954) tuomittiin myös takavarikoitavaksi, mutta teoksia ei jäänyt jäljelle takavarikoitavaksi, koska painos oli pieni.[1][5]

Kirjat poltettiin Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa poliisivalvonnan alla. Kaiken kaikkiaan 5 002 jäljellä ollutta kirjaa tuhottiin polttamalla. Polttamiseen meni aikaa yhdeksän tuntia.[1]

Caius Kajantin kustantamo Ammattikirjat Oy, joka toimi vuosina 1955–1959, meni konkurssiin, koska hän kieltäytyi maksamasta hänelle määrättyjä korvauksia. Kustantamo ehti toimintansa aikana kustantaa 70–80 kirjaa. Hänellä oli muun muassa oikeudet Henry Millerin teoksiin Suomessa. Hän joutui luopumaan niiden julkaisusta uuden oikeudenkäynnin pelossa, koska niissä oli epäsiveellistä sisältöä. Kajanti julkaisi Myklen kirjan Laulu punaisesta rubiinista myöhemmin uudestaan. Hän kävi ennen sitä kysymässä varmistuksen oikeusministeri Aarre Simoselta, joka sanoi: ”Niin kauan kuin minä olen tässä maassa oikeusministerinä, kirjoja ei takavarikoida, sen kun otatte.”[1] Oikeuden päätöstä ei kuitenkaan ole koskaan kumottu.[1][6]

Lapin yliopiston julkisoikeuden professori Ilkka Saraviita on katsonut, että Laulu punaisesta rubiinista -teoksen ensimmäisestä painoksesta säilyneiden kappaleiden takavarikointi olisi tiukan laintulkinnan nojalla yhä mahdollista. Toisaalta se olisi vastoin nykyistä perustuslakia, koska aikuisia koskeva epäsiveellinen julkaisu ei enää ole rangaistava. Laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä, johon Myklen romaanin takavarikointi oli perustunut, kumottiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vuonna 1998, ja samalla lakkautettiin epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunta. Nykyisin Suomessa voidaan kirjoja määrätä takavarikoitavaksi, jos niiden sisältö on rikoslain vastainen. Tällöin voisi olla kyseessä esimerkiksi kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.[6]

Suomeksi julkaistut laitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malline:Viitteet

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malline:Auktoriteettitunnisteet

  1. 1.00 1.01 1.02 1.03 1.04 1.05 1.06 1.07 1.08 1.09 1.10 1.11 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Kajantin.ura.pysähtyi.Mykleen ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Kirjasampo ei löytynyt
  3. 3.0 3.1 3.2 Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, s. 47–48. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-20-4046-8.
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Lukemisen.vaara.ja.vapaus ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Poltettiin.höyryvoimalaitoksen.uunissa ei löytynyt
  6. 6.0 6.1 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Kaleva.yksi.yhä.lainsuojaton ei löytynyt


Et voi lisätä kommentteja.